keskiviikko 2. tammikuuta 2013

goodbye 2012 and welcome 2013

january
Tammikuusta päällimmäisenä jäi ehdottomasti mieleen Gym Class Heroesin keikka Helsingissä. Muuten aika kului aika paljon lukiovalintoja miettiessä.

february
Helmikuussa(ja erityisesti hiihtolomalla) tehtiin kavereitten kanssa kaikkea hauskaaa :) Käytiin laivalla, juhlittiin mun synttäreitä ja ihan loman kunniaksikin nostetiin maljaa.

mars

Maaliskuu ei ollut mitenkään kummoinen kuukausi, liukui vain ohi kesää odotellessa. Käytiin koulun kanssa Himoksella laskettelemassa, tein yhteishaun, laskettelin ja hengailin kavereiden kanssa.

april
Huhtikuun alussa kävästiin Helsingissä kattomassa Examplee ja huikeeta oli! Sit vappu meni tapansa mukaan Vartiovuorella ja jokirannassa kamujen kanssa :)

may
Toukokuu oli niin ihana kuukausi :) Kesä oli ihan ovella ja viimesiä vietiin peruskoulussa. Vietettiin ihan mahtavat pardit mun kaverin synttäreitten kunniaksi ja koulussa oli samalla haikee, mut odottava tunnelma. Ihan viimesellä viikolla käytiin Unkarissa luokkaretkellä. Vaiks kaikki ei menny ihan putkeen, en silti koskaan tuu unohtaa tota ihanaa ja naurun täyteistä matkaa :)

june
Ja sit saapuikin kauan odotettu kesäloma! Päättärit oli samaan aikaan ihanat ja kauheet. Aamulla koulussa kaikki vaan itki ja mul on vieläki ihan kauhee ikävä koko luokkaa :( Mut illalla pidettiin sit hauskaa meijän mökillä :) Ja kunnolla pidettiinkin! Sit alkoki heti maanantaina kesätyöt ja palloilin neljään asti aina siellä ja illat missä milloinkin. 
june
 Kesäkuust saisin niin paljon juttuu et huhhu. Mut tälleen tiivistettynä lähettiin mun kaverin kanssa Senäjoelle Provinssi rockiin ja oli ihan sairast! En oo reivannu koskaan niin paljon ja sadekkaan ei meitä estänyt ;) Sit juhannus meni mukavasti ihanien tyttöjen seurassa :) 

july
Heinäkuussa jatku sama meininki. Mentiin ympäri Turun seutuu ja löydettiin ittemme aina milloin mistäkin. Sit kävästiin DBTL:ssä ja kaikkee semmosta. Näin paljon tuttuja ja vietin ihanaa aikaa :)

august
Elokuussa vedettiin viimiset kesäloman viikot täysillä ja käytiin siinä jossain kohtaakin Aura festissä. Sit alotin uudessa lukiossa ja yritettiin nauttia kesän viimeisitä hetkistä vielä ku niitä oli jäljellä.

september
Syyskuussa sitten tuli semmonen "paluu arkeen". Ei oo jääny mitään erikoista mieleen, paitsi se ku sain sit vihdoin ja viimein noi näkyvät raudat(not nice at all). Näkyykin hyvin huonosti tuossa mun yksittäiskuvassa.

october
Lokakuussakaan ei tapahtunut mitään erikoista ja kuvasaldokin on erittäin huonoa. Syyslomalla näin pitkästä aikaa yläaste kavereita ja sitä rataa. Sain välillä totutella uusiin ja epämielyttäviinkin tilanteisiin.

november
Kuvat vain huononee siinä samassa kuin mielikin. Koulu ja väsymys täytti aika hyvin elämää ja välillä piti miettiä asioita ihan uudestaan. Mut hei there cannot be rainbow without even little rain.

december
Joulukuussa sit ajatukset oli enimmäkseen tulevassa joululomassa. Sateenkaari alkoi jo näkyä taivaanrannassa ja vietin kavereiden ja perheen kanssa mukavia joulukuisia iltoja :) Sit meijän koulu järjesti pikkujoulut, josta eka kuva on.


Nyt ollaan sit jo kokonaan uuden vuoden puolella. 2012 oli oikeastaan aika mukava vuosi ja tooooodella tapahtumarikas. Vaikka loppusta jäi vähän paha maku suuhun, niin vietin silti aivan mahtavan kesän ja kevään :) Toivon, että 2013 vuosi tuo mukanaan hyviä ihmisiä (ja pitää vanhatkin mukana) sekä huikeita kokemuksia ja ennen kaikkea onnellisuutta. Pidetään peukkuja pystyssä ja vietetään kaikki ihan paras vuosi!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012


Kävin sitten eilen kattomassa vihdoin ja viimein sen New Year's Eve!
Hyvä leffa oli ja oli kivaa nähä pari kaveria pitkästä aikaa :)


Anteeks, en oo jaksanut ottaa kuvia.. XD

- Alina

P.S. Voi mä haluun niin mennä kattoo ton!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

This year I will wear...
jotain viininpunaista on ehdottomasti ostettava :)
ja toi perus hyvin istuvat farkut ja löysä kauluspaita toimii aina!

Seuraavassa mekossa jonka ostan on aivan varmasti avoin selkä!

 Tollanen glitterihame ois ihana :)

Niinkuin kaikki muukin glitteri krääsä :)




Mut nyt yritän keksii ittelini tekemistä ja  toi sade vois lakata, alkaa masentaa ku ei pääse lenkille..

- Alina

P.S. mul on taaas kauhee hiuskompleksi 
kelpais mullekki!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Tiedän oikein hyvin ettei ketään kiinnosta,mutta teenpä tämän silti :)

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- Joo, tai yhden kanssa meistä on tullut taas ystäviä parin vuoden jälkeen 
ja kesällä tutustuin pariin loistavaan tyyppiin joita voisin jo kutsua ystäviksi :)

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
- Tähän saisin aika pitkän listan,mutta ehkäpä ensimmäisenä tulee mieleen
että opin lautailemaan, kävin riparin, flo ridan keikka, ajoin mopokortin ja sain skootterin,
kävin budapestissä, mallorcalla ja niin edes päin :D 


3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- Eipä ole sopivaa tyyppiä vastaan tullut, eli en

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Voi ei, niitä on niin paljon! :D Noo ainakin ripari, mallorca, uusi vuosi, aura fest, 
kesäiset jokirannassa istuskelut ja vappu :)

5. Oletko riitaantunut kenenköön ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- Ainahan sitä välillä jotain sanomista tulee, 
mut en oo ketään sen takia menettänyt :)

6. Oletko muuttunut paljon vuoden aikana?
- Joo, nimittäin siinä 2010-2011 vuoden vaihteen aikana olin aikamoinen,
mutta on onneksi jo tullut vähän järkeä päähän :D
Ulkonäöllisesti en oikeestaan paljon, mitä nyt hiusten väri on muuttunut
tammikuu 2011
joulukuu 2011
7. Oletko lihonnut?
- Pahan sanoa, aika samoissa ollaan pysytty 

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En ole 

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En ole 

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- En :( 

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Voi ei, emmä nyt pysty vaan yhtä tähän nimeämään :D 
Melkein kaikki oli hyviä :)

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Eei 

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei onneksi

14. Missä maissa kävit?
- Unkari ja Espanja :)


15. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
- Noo enimmäkseen haluaisin lisää saman tyylisiä ihania kokemuksia, 
mutta se telttailu jäi vähän viime kesänä XD

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
- 20.2. koska silloin on syntymäpäiväni ja lähdimme sinä samana päivä Kuusamoon :)
(oon surkee muistamaan päivämääriä XD)

17.Vuoden suurin saavutuksesi?
- Öö, varmaan et tutustuin moneen uuteen ihmiseen :)

18. Ja suurin epäonnistuminen?
- Noo ei siitä sen enempää..

19. Kärsitkö vammoista?
- Fyysistä en, henkisitä joo

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Noi yhet housut XD
 
21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Hmm, en tiiä :D ehkä mun vanhempien, koska ne on ollut tosi ymmärtäväisiä 
ja reiluja mua kohtaan vaikka oon tehnyt kaikennäköstä

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Saisin tähän niin pitkän listan et huh huh XD

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Vaatteisiin, ruokaan ja juomaan, ihmisen perus tarpeisiin

24. Mistä innostuit eniten?
- Varmaankin noista matkoista 

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
- Vaikka vois ajatella toisin niin ihme kyllä olen nyt onnellisempi :) 

26. Lihavampi vai laihempi? 
- Paha sanoo

27. Rikkaampi vai köyhempi?
- Rikkaampi

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Nauttinut joka hemmetin hetkestä

29. ...entä vähemmän?
- Tehnyt niinku muut haluu mun tekevän

31. Miten aiot viettää joulun?
- Vietin jo Levillä

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Semmosen yhden jutun vaan, en viitsi enempää selittää

32. Rakastuitko vuonna 2011?
- Jep, latteen <3

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- XDD ei se nyt kaikille kuulu, vastaan että sopiva määrä :D

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Täykkärit

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- Juu

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- En kauheesti lukenut.. XD

37. ...entä paras musiikillinen löytö?
- Löysin trancen, electro popin ja indiepopin 

38. Mitä halusit ja sait?
- Monta hauskaa hetkeä kavereiden kanssa, pari ulkomaan matkaa
ja Peakin hupparin

39. Mitä halusit, muttet saanut?
- Rakkastumisen tunnetta ja hyvää kohdetta sille
(kuulostipa imelältä XD)

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
 - Katoin tosi monta hyvää mut päällimäisenä jäi mieleen Remember me(en koskaan uskonut et sanon näin elokuvasta missä on pääosassa Robert Pattinson) 
ja Kaksin karkuteillä(ja en myöskään näin animaatioelokuvasta)

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Lähdin Kuusamoon :)

42. Ketä kaipasit?
- En varmaan ketään, kaikki tärkeimmät ihmiset kuuluivat vuoteeni :)

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- Sanoisin Ilona :)

maanantai 2. tammikuuta 2012


Nyt on sit uudet vuodet juhlittu ja 2012 is here! :)
Ja nyt lähtee terveellisempi elämä(okei, toi on kuultu monta kertaa mut nyt ihan oikeesti!)
Ja toivottavasti tästä vuodesta tulee hyvä!








- Alina

perjantai 30. joulukuuta 2011

Mitääää, huomen vaihtuu vuosi? :o
No ei muuta kun oikeen hyvää uutta vuotta kaikille 
ja nauttikaa seuraavastakin vuodesta! :)

weheartit.com
Ostin muuten eilen ihan sairaan ihanat housut ja huivin XD 
Pakko hehkuttaa vaikkei tää nyt varsinaisesti mikään muotiblogi olekkaan


 - Alina

P.S.
Ihan tällänen pikakysely, mikä näistä sopii teijän mielestä parhaiten mulle?



keskiviikko 28. joulukuuta 2011

2011

January

January

January

February

February


February

February

February

February

February


March

April

April


April



May

May


June

June

June

June

June

June



July

July

July

July

July

July

July

July

July

July


July

July



July

July

July

July

July


August

August

September


September

September



October

October

October

October

October

October




October

October

November

November


December

December

December

December


- Alina